tiistai 12. maaliskuuta 2013

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Esitys nähtävissä vielä keväällä 2013 Lavaklubilla!  

30.1 klo 20
13.2 klo 20

***

Nolla - tyhjä paikka!

Esitys kertoo taiteen opiskelusta Venäjällä. Se kertoo näyttelijä Eeva

Putron omiin kokemuksiin pohjaten siitä, miltä tuntuu olla omasta
vapaasta tahdostaan vankina venäläisessä teatterikoulussa.

Eristyneisyyden ja kyvyttömyyden tunteen kanssa painiskeleva

teatteriopiskelija löytää sielunkumppanikseen ankaran Joseph Brodskyn,
Neuvostoliitosta 1972 emigroituneen runoilijan.

Unohtaakseen yhden elämän ihminen tarvitsee - vähintään vielä yhden elämän.

- Joseph Brodsky

***


Nolla - tyhjä paikka! -esityksen on ohjannut Kansallisteatterissa

työskentelevä ohjaaja Jukka Rantanen. Esitystä harjoitellaan
"venäläisin metodein" ja uudella esityskaudella se on kokenut
muutoksia. Nyt lavalla nähdään myös näyttelijä Jaakko Kiljunen, joka
opiskeli Pietarissa Eeva Putron kanssa.

Esityksessä kuultavat runot on suomentanut Jukka Mallinen ja sen ovat

kirjoittaneet yhteistyössä Eeva Putro ja Jukka Rantanen. Puvut
suunnitteli Saara Ryymin. Valo- ja äänisuunnittelu: Ville Virtanen.

Esityksen kesto n. 1 h 15 min. 

-Samassa iltamassa myös Jaakko Kiljusen soolo Minä, Edvin! (Kesto n. 30 min.)


Varaus & tiedustelut:   0415115156 (Eeva Putro) / marmoriportaat@gmail.com


Lipun hinta: 6 / 12 eur (20 eur - vakavaraisten vapaaehtoinen kannatusmaksu!)


ESITYSTÄ OVAT TUKENEET SKR:N UUDEMAAN RAHASTO JA HELSINGIN KULTTUURIKESKUS. VALTAVAT KIITOKSET MAINITUILLE TAHOILLE!!!!

torstai 1. marraskuuta 2012

UUSI ESITYSKAUSI LÄHENEE

Esitykset Teatteri Vaihtolavalla:
(Fleminginkatu 21, Kallio Helsinki)

Pe 30.11 klo 20

Pe 7.12 klo 19 (HUOM: Tämä esitys Näyttelijäliiton tilassa, Annankatu 31-33, minkä jälkeen keskustelutilaisuus näyttelijöiden erilaisista koulutustaustoista, vieraina mm. ohjaaja Jukka Rantanen, näyttelijä Alina Tomnikov, näyttelijä Anita Dahlström (os. Sundström) ja elokuvaohjaaja Esa Illi.)

Ma 17.12 klo 20
Ti 18.12 klo 20
Ke 19.12 klo 20

Esityksen kesto n. 1 h 15 min.

Varaus & tiedustelut: 0415115156 (Eeva Putro) / marmoriportaat@gmail.com

Lipun hinta: 6 / 12 / 20 eur (20 eur on vakavaraisten vapaaehtoinen kannatusmaksu, joka menee suoraan "kärsivien taiteilijoiden tukirahastoon"!)

***

Nolla - tyhjä paikka!

Esitys kertoo näyttelijä Eeva Putron omiin kokemuksiin pohjaten siitä, miltä tuntuu olla omasta vapaasta tahdostaan Venäjällä koulussa, jossa ummikkona ei ole helppoa, mutta josta ei voi lähteä poiskaan.

Eristyneisyyden ja kyvyttömyyden tunteen kanssa painiskeleva opiskelija löytää lohdukseen Joseph Brodskyn: Neuvostoliitosta 1972 emigroituneen runoilijan.

Unohtaakseen yhden elämän ihminen tarvitsee - vähintään vielä yhden elämän.
- Joseph Brodsky

Esityksen on ohjannut Kansallisteatterissa työskentelevä ohjaaja Jukka Rantanen. Esitystä harjoitellaan "venäläisin metodein", joten alkavalla uudella esityskaudella se on kokenut suuria muutoksia. Nyt lavalla nähdään myös näyttelijä Jaakko Kiljunen, joka opiskeli Pietarissa Eeva Putron kanssa.

Esityksessä kuultavat runot on suomentanut Jukka Mallinen ja sen ovat kirjoittaneet yhteistyössä Eeva Putro ja Jukka Rantanen.

Puvustuksen on suunnitellut ja toteuttanut Saara Ryymin.






Nolla - tyhjä paikka! esitettiin keväällä 2012 mm. Pieksämäen Teatterimaratonissa, Kansallisteatterin Lavaklubilla ja Teatteri Vaihtolavalla.

Kuvan on ottanut Ville Virtanen, joka on esityksen alkuperäinen valo-ääni-lavastustaikuri.


------> Huom: Aiemmin ilmoitettu su 2.12 klo 16 esitys on peruttu Jaakon mummon hautajaisten vuoksi. Valitamme - ja toivomme, että pääsette muihin esityksiin!


Esitystä on tukenut KULKE & SKR:n Uudenmaan rahasto. SUURI KIITOS!!!!




keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ensi-ilta ja toinen esitys, sekä Pieksämäki menivät loisteliaasti.

Tässä vihdoin Pieksämäen lehdessä julkaistu juttu:





Sitten vain odottelemaan Lavaklubin vetoja!

Tässä linkki verkossa olevaan käsiohjelmaan:

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Puvustusta


Esitykseen valmistettiin pukua eilen pukemalla kaavat näyttelijän päälle!
“Nolla - Tyhjä paikka!”

Monologinäytelmä kertoo teatteriopiskelijan tarinan suhteessa edesmenneen runoilijan, Joseph Brodskyn, elämään ja runouteen.

Vieras kulttuuri asettaa omat haasteensa päivien kulkuun, kun itseksi on kasvettava kaukana kotoa, etäällä tutusta ympäristöstä. Kipu ja oivallukset ovat riippuvuussuhteessa keskenään. Pakon ajamat ihmiset, joille paluun mahdollisuutta ei ole - vai onko: "Missä on minun kotini? Sielläkö, missä puhutaan minun kieltäni?"

Nollaksi tyhjennetty mieli on parempi taiteilija, mutta kieltäymyksen kautta kehittymisen polttoaineeksi me Joseph Brodskyn kanssa tarvitsemme rakkautta taiteeseen - ja kalpeaan naiseen, joka meidät joskus jätti. Rakkauden avulla me kannattelemme itsemme ja kestämme intohimomme seuraukset.

***

Esityksen ohjaa Jukka Rantanen ja sen ovat käsikirjoittaneet yhteistyössä Eeva Putro ja Jukka Rantanen.

Jukka Rantanen on tehnyt pitkän uran ohjaajana mm. Suomen Kansallisteatterissa.

Näyttelijä Eeva Putro on opiskellut näyttelijäntyötä Pietarin Teatteritaiteen Akatemiassa, jonka aiempia suomalaisia kasvatteja on esimerkiksi Venäjällä elokuvanäyttelijänä suosioon noussut Ville Haapasalo. Eeva Putro valmistui koulusta 2008, minkä jälkeen hän on työskennellyt mm. Kansallisteatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa, sekä kotimaisissa TV- ja elokuvatuotannoissa. Putro näyttelee mm. Sakari Kirjavaisen elokuvassa Hiljaisuus.

Lavastus, valot, äänet: Ville Virtanen.
Puvustus: Saara Ryymin.
Valokuvat: Helena Vuorinen.
Graafikko: Ulla-Maija Alanen.

Esitykset Vaihtolavalla (Fleminginkatu 21, Helsinki):
28.3 klo 20 (Enska!)
29.3 klo 20

Esitys Pieksämäen Teatterimaratonissa:
1.4.2012 klo 12

Esitykset Lavaklubilla (Läntinen teatterikuja 1, Helsinki):
25.4 klo 20.30
26.4 klo 20.30
(Huom: Lavaklubin esitysaika!)

Lippuvaraukset (myös txt!): 041 497 0890 / marmoriportaat@gmail.com

Lavaklubin esityksiin liput Kansallisteatterin lippumyymälästä: 010 733 1331

Liput: 14/8 eur

Kesto n. 1h 15 min.